Julisteita

Aimo Katajamäki

Aimo Katajamäki on suunnitellut Vivero Oy:n graafisen materiaalin ja lukuisia julisteita 15 vuoden aikana. Taiteen maisteri  Aimo Katajamäki (synt. 1962) on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän toimii graafisena suunnittelija ja kuvittajana omassa yrityksessään Aimonomia Oy:ssä. Aimo Katajamäki tunnetaan myös kuvataiteilijana. Katajamäen veistosinstallaatio ”Puun kansa” on sijoitettuna Eduskunnan uuden lisärakennuksen aulaan.
Aimo Katajamäki on saanut Vuoden juniorpalkinnon (Grafia) vuonna 1992 ja hänet on valittu Vuoden Graafikoksi vuonna 1999, Taideteollinen korkeakoulu myönsi hänelle Pallas Athene -palkinnon 2007.
Varsovan 20. kansainvälisessä julistebiennalessa vuonna 2007 Aimo voitti parhaan julisteen palkinnon. Tällöin kultamitalli myönnettiin Viveron "hassunkuriset huonekalueläimet" julistesarjalle.

 

Batman jobb
   
Rosebud Vivero 25 vuotta
   
Vivero 25 vuotta Vivero 25 vuotta
   
Vivero jobb
   
Vivero Case-seminaari
   
Plus Kohti istuinta

 

Takaisin